Rakkauden Aika

Mitä tarkoittaa elää rakkaudesta käsin? Mitä on henkinen kasvu käytännössä? Miten elämä muuttuu kun alat ymmärtämään, että ajatuksista tulee asioita? Tavallista arkea henkisen kasvun oivalluksineen ja kompurointeineen avattuna blogin muodossa.

Viimeaikaiset ajatukset

Päiväkirjailija

Mitä kertoisin itsestäni? Viralliselta koulutukseltani olen YTM, teen päivätyöni liikunnan hallinnoinnin parissa. Intohimojani ovat inhimillisyys, toisen auttaminen, uuden oppiminen. Olen myös Life Coach, NLP practitioner, Reiki-hoitaja….kuten huomaat, kaikki opinnot tähtäävät toisen auttamiseen, sen takia kirjoitan myös tätä päiväkirjaani. Jotta sinä saisit oivalluksia omaan elämääsi – kerrothan, jos näin käy! Sinä pystyt, sinä riität, ja olet rakas – tänäänkin.

  • Itsensä kehittäminen ei ole pikamatka

    Itsen kehittäminen kuulostaa suomeksi jotenkin tönköltä. Pidän enemmän englannin kielisestä termistä ‘self development’. Jotenkin development on mun ajatuksissa jotakin suurempaa, vähän kuin ‘construction development’ – rakennetaan jotain uutta ja hienoa! Kehittäminen on enemmänkin semmosta pikku hiljaa, vähän kerrallaan eteenpäin. Eli hidasta! Valitettavasti juuri sitä itsensä kehittäminen on. Olisin halunnut, että se on pikamatka, mutta totuus on toinen. Kerron sulle miksi.

    Mulla itseni kehittäminen alkoi 2018. Takana oli kaksi uupumusta (toinen akuuttina päällä 2018, johtaen keskivaikeaan masennukseen potkujen myötä jotka olivat vasta tulossa 2019). Minut oli onneksi jo ohjattu psykologin puheille, joten tiesin, että jotain on muututtava. Itse asiassa paljon oli muututtava jotta mun elämänlaatu kääntyisi nousuun.

    Paljon muuttuikin, mutta hitaaaaasti. Ensimmäinen vuosi meni pysähtymiseen. Olin pois työelämästä ja vietin päiväni keräten voimia, palautuen vuosikymmenten itseni laiminlyömisestä. Olin ollut täysin pelkojeni ohjaama, tehnyt koko ajan enemmän kuin olisin jaksanut, ohittanut kehoni varoitusmerkit, sanonut jokaisen työtehtävään ”mä hoidan” kun olisi pitänyt sanoa ”nyt ei pysty”. Kun kehoaan laiminlyö tarpeeksi kauan, myös palautuminen kestää kauan. Tätä en tiennyt ennen kuin oli liian myöhäistä.

    Mikä mua sitten ajoi itseni ohittamiseen? Pelot. Ajatuksissani piti olla parempi, tehdä enemmän jotta kelpaa, jotta mua ei jätetä yksin, jotta ansaitsen paikkani. Häpeä, suremattomat surut ja syyllisyyden tunteet olivat asioita joita oli helppo paeta töihin. Kun oli kiire, ei tarvinnut kohdata noita varjoja itsessään. Ja kun ei ollut töitä, motto ”raskas työ vaatii raskaat huvit” piti paikkansa kohdallani. Niinä päivinä kun työ ei turruttanut tunteita, alkoholi oli ystävä ja hoiti homman.

    Prosessi lähti liikkeelle siis hyväksymisestä ja anteeksiantamisesta. Ekan vuoden aikana itkin paljon. Itkin sen pikku Ingan puolesta jonka lapsuus ja nuoruus piti sisällään ilon lisäksi paljon purkamattomia tunnekuormia. Itkin isäni kuolemaa josta oli kulunut jo vuosikymmeniä mutta jota en ollut vielä käsitellyt. Itkin menetettyjä muistoja, kun valokuvat tärkeistä tilanteista vuosien varrelta näyttävät iloisen Ingan, mutta josta mulla ei ole mitään muistikuvia aivosumun takaa. Itkin myös ilosta, helpotuksesta, siitä että näen jälleen värejä maailmassa, että muistan mitä olen tekemässä, ja ihmisten nimet palautui mieleeni ihan uudella nopeudella. Paljon sitä oli ehtinyt vuosikymmenten aikana kerätä asioita sisäänsä, niiden purkamisella alkoi itseni kehittämisen prosessi.

    Kun vuosi vaihtui ja masennuslääkitys saatiin purettua, oli aika palata työelämään. Vaihdoin alaa ja aloitin osa-aikaisena. Pelotti, putoanko taas samaan kuoppaan. Tällä kertaa mulla oli kuitenkin työkaluja väsymyksen tunnistamiseen ja vauhdin hidastamiseen. Ja työ jota tein, oli puhtaasti työ josta maksettiin palkkaa, ei muuta. Samaan aikaan kun palasin töihin, jatkoin itseni kehittämisen opiskelua NLPn ja LCF (life coach) opintojen avulla. Näissä pienissä tiiviissä opiskeluryhmissä oli turvallista sukeltaa lisää itseeni ja siihen mikä mua ohjaa. Sain koulutuksista ihania ystäviä, sekä valtavan työkalupakin sekä oman hyvinvointini, että toisten auttamiseen. Valtava tiedonhalu ihmismieleen, ajatteluun, tunteisiin sekä universumin haluun ja tapaan auttaa meitä ohjasi polkuani eteenpäin. Vasta jälkeenpäin olen tajunnut miten tosiaan melkein kädestä pitäen mua vietiin näiden opiskeluiden pariin, ja vasta vuosia myöhemmin olen nähnyt miten todellakin kaikki on tullut kohdalleni juuri oikeaan aikaan.

    Kolmantena vuonna aloin tehdä jälleen kokopäiväistä työtä, joka luonnollisesti vei aikaa ja jaksamista opiskeluilta. Halusin kuitenkin testata pystynkö siihen tämän kaiken itseni työstämisen jälkeen ilman että uupuminen on taas läsnä. Samalla otin vastaan asiakkaita valmennukseen ja Reiki-hoitoihin, vaikka tiesin että nekin vievät resursseja liian työnteon tapaan. Nopeasti huomasinkin että väsyin, ja sen sijaan että olisin puskenut – painoin jarrua! Jotain oli opittu! Ajoin pikku hiljaa alas valmennus- ja Reiki hoidot ja päätin palata niihin kun on taas resurssia jolla toimia ilman uupumisen riskiä.

    Nyt kun päätöksestäni muuttaa suuntaa alkaa olla 8 vuotta aikaa, tuntuu siltä että olen löytänyt tasapainon. Ymmärrän, että työt on töitä, ei elämäni. Ja jos jotain jää tekemättä niin sitten jää. Minun vastuullani on kertoa pomolle jos töitä on liikaa ja hänen vastuulleen jää mulle sopivan työmäärän organisointi. Samoin kuin minä itse päätän kuinka paljon otan valmennus- ja Reiki asiakkaita. Haluan auttaa, mutta en oman hyvinvointini kustannuksella.

    Tiedän, että kaikilla ei ole näin hyvin asiat töissä. On paljon työpaikkoja joihin ei palkata uusia lähteneiden tai eläköityvien tilalle, vaan työt jaetaan ja jäljelle jäävien selkänahasta revitään irti kaikki mitä lähtee. Tältä minustakin TUNTUI kun tein aivan liikaa töitä. Koskaan en selvittänyt mitä olisi tapahtunut jos olisin ollut sen aikaiselle pomolle rehellinen ja sanonut että työkuormaa on liikaa. En uskaltanut. Pelkäsin että saan potkut tai mut hylätään porukasta. Että on heikkoutta kun ei jaksa kaikkea. Pelkäsin niin paljon että hylkäsin itseni. Jos nyt olet tuossa samassa tilanteessa, rukoilen sinua, laita oma hyvinvointisi etusijalle. Ole pomollesi rehellinen. Terveytesi on arvokkaampaa kuin mikään työ!

    Itsensä kehittäminen on siis todellakin ollut pikku hiljaa edennyt prosessi, jonka aikana olen oppinut paljon, ja voin kertoa että opin edelleen. Joka päivä. Joten jos olet päättänyt muuttaa elämäsi suunnan ja aloittaa itsesi kehittämisen prosessin, varaudu vuosien työhön. Matka on pitkä mutta antoisa, suosittelen ehdottomasti. Ja jos kaipaat matkallesi rinnalla kulkijaa, laita viestiä. Autan mieluusti, sillä olen jo kulkenut tuota polkua ja tiedän millaisia kapuloita rattaisiin mielesi heittää, jotta pysyisit kiltisti tutusssa ja turvallisessa (johon mieli aina hakeutuu vaikka tuttu olisi sinulle vahingollista).

    Toivon sulle ihania auringon täyteisiä päiviä. Ja terveisiä metsästä! Pakkasin läppärin reppuun ja tulin tänne linnunlauluun kirjoittamaan. Koska mä voin, ja koska metsä tekee hyvää.

    Jos kirjoitukseni resonoi, ole rohkeasti yhteydessä joko suoraan täällä tai instagramissa @rakkaudenaika

    Teen valmennuksia ja Reiki-hoitoja sekä kasvotusten Kangasalla, että etänä verkossa. Yhteydenottosi ei velvoita mihinkään, juttelen mieluusti tilanteestasi kanssasi, mietitään  yhdessä miten voisin juuri sinun tilanteessasi olla avuksi.

    Olet rakas ja tärkeä, olet täällä syystä sillä mikään ei ole sattumaa.

  • Pieni ele sinulta voi pelastaa toisen ihmisen elämän – oma tarinani

    Meillä ihmisillä on jotenkin tapana väheksyä omaa voimaamme. Tiedämme osaavamme asioita, mutta ”ei tehrä tästä ny numeroo” on se mentaliteetti jolla varsinkin me suomalaiset tunnumme elävän arkeamme.

    Haluan sinun nyt tietävän, että sinä todellakin merkitset ja olet tärkeä. Ja vaikka saatat ajatella, että vain lähipiirisi kokee kanssasi asioita, totuus on toinen. Joka kerta kun astut ulos ovesta ja kohtaa muita ihmisiä – vaikutat omalla olemisellasi myös vieraiden ihmisten elämään. Et varmasti kaikkien, mutta väitän, että kohtaat joka päivä vieraita ihmisiä joita kosketat – sinä päätät miten.

    Itse olen ollut tämä vieras ihminen. Olen päältäpäin näyttänyt ihan normaalilta ihmiseltä kulkiessani muiden joukossa, ja samaan aikaan päässäni on pyörinyt kamalia ajatuksia. Itsesyytöksiä, oman arvon tuntoa runnovia, ilkeitä ajatuksia itseäni kohtaan. Koin, että en ole minkään arvoinen, ja että maailma olisi parempi paikka ilman minua. Kun sitten jostain keräsin voimani ja lähdin ulos pienestä yksiöstäni muiden pariin – etsin vahvistusta näille omille ajatuksilleni. Odotin, että ihmiset heijastavat minulle takaisin katalia ajatuksia itsestäni. En halua ajatella mitä olisi tapahtunut jos joku olisi validoinut ajatukseni, vahvistanut etten ole minkään arvoinen, ja että parempi olisi, jos mua ei olisi.

    Näin ei kuitenkaan käynyt. Joka ikinen kerta kun lähdin ulos ihmisten ilmoille, kohtasin ihmisiä jotka hymyilivät, katsoivat silmiin, nyökkäsivät kadulla vastaan tullessaan (varsinkin naapuruston vanhuksilla on tämä tapa, musta se on hieno tapa!). Minut nähtiin, minulle hymyiltiin, saatettiin jopa sanoa jokin kaunis sananen.

    Veikkaan, että nämä ihmiset jotka minut kohtasivat – katsoivat silmiin ja kohtasivat aidosti, eivät todellakaan tienneet mitä päässäni liikkui. Heille olin vain vieras ihminen johon he törmäsivät kadulla, kaupassa tai vaikka puistossa. Yksi monen joukossa. He eivät varmasti tienneet myöskään sitä, että heidän inhimillisyytensä, lempeytensä vierasta kohtaan on osasyynä sille että ylipäätään istun tässä kirjoittamassa tätä tekstiä.

    Uskon enkeleihin, ja myös siihen, että kun mielemme on mustimmillaan, meille lähetetään enkeleitä ihmisten muodossa auttamaan, tukemaan ja rohkaisemaan. Universumi haluaa että voimme hyvin, että nautimme täällä maapallolla elämästämme. Siksi he myös auttavat meitä aina kun pyydämme. Ja myös silloin kun itsellä ei ole voimia pyytää apua. Rajaton rakkaus on aina ympärillämme – se pitää vain huomata. En tietoisesti huomannut tuona aikana saamaani apua. Olen vasta jälkikäteen pohtinut, miten pääsin ylös kuopastani, ja nämä tuntemattomat ihmiset olivat yksi iso syy pelastukseeni. Totta kai ystävät, perhe, psykologi ja masennuslääkkeet auttoivat myös, mutta uskon myös tähän universumin hiljaiseen apuun.

    SINÄ merkitset, sinun eleesi ja sanasi vieraalle ihmiselle merkitsevät. Meidän kaikista tärkein tarpeemme selviytyäksemme on kuulua johonkin, olla osa jotakin ihmisryhmää. Kun meidät nähdään ja olemassa olomme tunnustetaan – pohja kaikelle muulle on luotu.

    Tämä blogipostaus on ylistys inhimillisyydelle ja hyvyydelle. Ylistys sinulle, joka huomioit ihmiset ympärilläsi. Et koskaan tiedä kenet päiväsi aikana pelastat yhdellä kauniilla eleellä. Kiitos kun olet. Jos muuten olet lukenut näitä postauksiani enemmänkin, olet varmasti huomannut miten muistutan aina ”olet rakas ja tärkeä – tänäänkin”. Tällä tarkoitan juuri tämän postauksen pointtia. Olet rakas ja tärkeä koska pelastit minut – ja samalla pelastit itsesi (koska karman laki).

    Toivon sulle lempeyttä alkavaan viikkoon, ollaan ihmisiä toisillemme.

    Jos kirjoitukseni resonoi, ole rohkeasti yhteydessä joko suoraan täällä tai instagramissa @rakkaudenaika

    Teen valmennuksia ja Reiki-hoitoja sekä kasvotusten Kangasalla, että etänä verkossa. Yhteydenottosi ei velvoita mihinkään, juttelen mieluusti tilanteestasi kanssasi, mietitään  yhdessä miten voisin juuri sinun tilanteessasi olla avuksi.

    Olet rakas ja tärkeä, olet täällä syystä sillä mikään ei ole sattumaa.

  • Mikä on hyvä ikä?

    Muistan, miten 20-vuotiaana ajattelin neljäkymppisiä vanhoina, ja viisikymppisiä ihan ikäloppuina. Puhumattakaan eläkeikäisistä – elämä ohi. Nyt kun itsellä alkaa 50 lähestyä, olen useaan otteeseen herännyt siihen todellisuuteen, että tässä sitä ollaan, ”vanhana”.

    Huomaan nykyään oman ikäni varsinkin kun menen tilanteisiin joissa nuorempana olin kuin kala vedessä, mutta jotka nyt tuntuvat kovin kaukaisilta. Itse asiassa sain idean tämän blogin aiheeseen eräästä tällaisesta hetkestä aikaisemmin tällä viikolla. Olimme menossa puolison kanssa ulos syömään, ja aikaa oli sen verran pöytävaraukseen, että päätimme poiketa matkalla tutussa pubissa. Samana iltana oli läheisessä jäähallissa SM-liigan peli, joten se osa kaupungin ravintoloista alkoi olla jo täynnä sinikeltaisia faneja syömässä ja juomassa ennen hallille menoa.

    Nuorempana kävin paljon eri lajien pelejä katsomassa, ja usein kaveriporukalla kokoonnuttiin johonkin pubiin kuulumisia vaihtamaan ennen peliin siirtymistä. Nytkin useissa pöydissä oli iloisia kaveriporukoita jutustelemassa. Siinä istuskellessa, katselin ja aistin ympäristöäni, kuuntelin sivukorvalla juttuja läheisistä pöydistä. Yhdessä pöydässä oli parikymppisiä nuoria miehiä, keskustelu pyöri opiskeluissa, viikonlopun riennoissa ja tulevassa pelissä – energia oli kevyttä, innostunutta, odottavaa. Toisessa pöydässä oli jo selkeästi perheen perustaneita kolmekymppisiä miehiä. Keskustelu liikkui töissä, talon rakentamisen ja remppaamisen haasteissa ja osakkeissa. Energia oli selvästi raskaampaa, mutta jotenkin helpottunutta – ystävän kanssa jutustelulla oli selvästi vapauttava merkitys, vertaistuen tärkeys huokui näistä rauhallisista miehistä.

    Ja sitten oli se viisikymppinen pariskunta joka istui hiljaa, katseli ympärilleen hitaasti juomiaan siemaillen. Mies katseli välillä puhelintaan, nainen nojaili käteensä ja tuijotti ikkunasta ulos. Välillä he vaihtoivat muutaman sanan rikkoen hiljaisuuden. Hiljaisuuden, joka ei ollut painostava, vaan josta näkyi vuosikymmenten yhteinen elämä. Hiljaisuus, joka henki viestiä ”olen tässä vierelläsi”.

    Katselin tuota pariskuntaa kauan ja huokaisin. He ovat keski-ikäisiä, nuo kaikki aikaisemmat elämänvaiheet läpikäyneitä. Nuorena on kiire rakentaa elämä josta unelmoi, kun samalla ulkopuolelta asetetaan jos jonkin näköisiä paineita, pitäisi olla sitä, tätä ja tuota. Muistan omastakin nuoruudesta miten paljon piti saavuttaa ansaitakseen paikkansa, ollakseen tarpeeksi. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että suurin osa odotuksistani tuli omista uskomuksista, vanhempieni, opettajieni ja muun ympäristöni mulle opettamasta ”hyvästä elämästä”. Kun et tiedä muustakaan, suoritat sitä mihin muut sinua ohjaavat.

    Jossain kohtaa omat arvot kuitenkin puskevat esiin, pakottavat miettimään mitä MINÄ haluan MINUN elämältäni. Usein tämä tapahtuu jonkin suuren elämän kriisin yhteydessä kuten avioero, läheisen kuolema tai vaikka irtisanominen. Itselläni kuohahti sisällä potkujen jälkeen kun tuntui että elämäni tärkein asia vietiin minulta pois. Oli aika selvittää kuka olen ilman tuota työtä, ilman sitä minkä ympärille oli identiteettini rakentanut. Alkoi aikuistuminen – löytömatka itseen.

    Nyt kun 50 lähestyy, alkaa tuntua, että ihminen todellakin rauhoittuu vanhetessaan. Ei ainoastaan kehon liikkeiden hidastuessa, vaan myös mieli alkaa hyväksyä asioita helpommin. Itseltä vaatiminen ei ole enää niin kovaa, ja jos johonkin ei pysty, armollisuus itseä kohtaa on myös valtavan paljon suurempaa kuin kovimpina suorittamisen vuosina. Ymmärrys siitä, että minä riitän juuri tällaisena, alkaa olla läsnä jokapäiväisessä elämässä.

    Myönnän, että tunsin tiettyä haikeutta, kun pubissa katselin nuoria kaveriporukoita pitämässä hauskaa keskenään, mutta samalla myös nautin tämän keski-iän aikakauden rauhallisuudesta, aikaisin nukkumaan menosta ja syvään hengittelystä. Kun ikää tulee, maailman ja menneisyytensä näkee selvemmin, ymmärtää miksi päätyi mihinkin valintaan aikoinaan. Ja ymmärtää myös sen, että me kaikki toimimme joka hetki niillä resursseilla ja ymmärryksellä mitä meillä on juuri sillä hetkellä käytettävissämme. JOKAINEN hölmöilee nuoruudessaan, on tärkeää antaa nuorelle itselleen anteeksi tötöilyt, kun nyt näkee ne eri valossa.

    Elämä on nyt. Olet sitten minkä ikäinen tahansa, nauti joka hetkestä, elä rohkeasti ja aisti tämän maailman tarjoamat ihmeet ympärilläsi linnun laulusta läheisen lämpimään halaukseen. Ansaitset hyvää, ota se vastaan – kaiken ikäisenä.

    Jos kirjoitukseni resonoi, ole rohkeasti yhteydessä joko suoraan täällä tai instagramissa @rakkaudenaika

    Teen valmennuksia ja Reiki-hoitoja sekä kasvotusten Kangasalla, että etänä verkossa. Yhteydenottosi ei velvoita mihinkään, juttelen mieluusti tilanteestasi kanssasi, mietitään  yhdessä miten voisin juuri sinun tilanteessasi olla avuksi.

    Olet rakas ja tärkeä, olet täällä syystä – sillä mikään ei ole sattumaa.

  • Hyvä, paha – mykkäkoulu

    Kiristys, lahjonta ja uhkailu. Tässä muutama melko yleisesti lasten kasvatuksessa käytetty metodi. Omassa lapsuudessani tuohon kolmikkoon lisättiin vielä mykkäkoulu. Muistan sen painostavan tunnelman kotona, kun asiat ei olleet menneet äidin toiveiden mukaan, ja käynnissä oli mykkäkoulu. Miten pahalta se tuntui, ja miten aikuisenakin mykkäkoulua kohdatessa samat tunteet on nousseet pintaan aina itkuun asti.

    Mykkäkoulua on sekä hyvää että pahaa. On tervettä aikuisten välisessä ristiriitatilanteessa ottaa aikalisä ja sanoittaa se tyyliin ”nyt en pysty puhumaan, palataan tähän kun saan ajatukset keräiltyä”. Toinen saa selkeän viestin, että tilanteen ratkominen jatkuu pienen hengähdystauon jälkeen. Yleensä kun ollaan hetki mietitty omissa oloissamme, asiaan löytyykin ratkaisu.

    Sitten on se paha mykkäkoulu. Henkinen väkivalta jossa toinen ignoorataan, jätetään ilman mitään huomiota jotta hän ”oppii” että huonosta käytöksestä seuraa poissulkeminen. Mikä hirveä tapa opettaa yhtään mitään!! Jo 1975-luvulla lasten psykologiassa toteutettiin ns. ”Still Face” – koe, jossa aikuinen kommunikoi lapsen kanssa normaalisti elein, äänin, kasvonliikkein, jonka jälkeen hän ”jäädyttää” kasvonsa eikä reagoi mitenkään lapsen yrityksiin kontaktoida vanhempaansa. Videopätkissä tästä tutkimuksesta näkee surullisen hyvin, miten lapsi tekee ensin kaikkensa saadakseen aikuisen huomion ja kommunikaation takaisin, jonka jälkeen hän hätääntyy, pelästyy ja haluaa pois tilanteesta. Tässä yksi monista videoista joita olen asiasta katsellut: https://www.instagram.com/reels/DHTTiKxoVHJ/  

    Tämä mykkäkoulua vastaava toimintatapa on jättänyt jälkensä useaan sukupolveen suomalaisia. Olisiko aika jättää tämä metodi pois käytöstä? Ihmisen yksi perustarpeista on yhteys toisiin, ja varsinkin yhteys siihen läheisimpään ihmiseen. On löydyttävä muitakin tapoja ratkaista tilanteita kuin poissulkeminen.

    Tämä, kuten moni muukin asia kasvatuksessa siirtyy sukupolvelta toiselle. Olen huomannut itsekin tähän sortuvani. Vasta aikuisiällä olen alkanut pyytää puolisoani huomauttamaan itseäni, kun tähän älyttömyyteen sorrun. Hän tekee sen lempeäsi, ja saamme keskusteltua asiat halki.

    Tiesitkö, että myös puhelimen selaamisella lapsen läsnäollessa on samaa vaikutusta. Ilmiötä kutsutaan nimellä ”technoference”. Teknoferenssi (engl. technoference) tarkoittaa teknologian, kuten älypuhelinten ja muiden laitteiden, aiheuttamia keskeytyksiä ihmissuhteissa ja vuorovaikutuksessa. Se ilmenee arjen tilanteiden, kuten keskustelujen, ruokailujen tai perheajan, häiriintymisenä, kun huomio siirtyy ruudulle. Ilmiö voi heikentää ihmissuhteiden laatua ja aiheuttaa lapsissa käytöshäiriöitä.

    Sukupolvien yli menevää käytöstä on monenlaista, hyvää ja ei niin hyvää. SINÄ pystyt tekemään päätöksen siitä mitä omille lapsillesi opetat, millaisia keinoja käytät konfliktien ratkaisuun puolisosi kanssa. Selitys ”näin mullekin opetettiin” ei oikeuta henkisen väkivallan jatkamiseen.

    Ei ole liian myöhäistä, voit aina tehdä muutoksen omaan käytökseesi. Ja muista, toimit aina niillä resursseilla ja voimavaroilla joita sinulla tällä hetkellä on käytettävissäsi. Jos mykkäkoulu on ollut osa toimintatapaasi – ole itsellesi armollinen. Et voi menneelle mitään, se meni jo. Mutta tulevan yhteyden voit rakentaa juuri sellaiseksi kuin haluat! Ole rohkea ja tee muutos josta hyötyy kaikki. You got this.

    Jos kirjoitukseni resonoi, ole rohkeasti yhteydessä joko suoraan täällä tai instagramissa @rakkaudenaika

    Teen valmennuksia ja Reiki-hoitoja sekä kasvotusten Kangasalla, että etänä verkossa. Yhteydenottosi ei velvoita mihinkään, juttelen mieluusti tilanteestasi kanssasi, mietitään  yhdessä miten voisin juuri sinun tilanteessasi olla avuksi.

    Olet rakas ja tärkeä, olet täällä syystä sillä mikään ei ole sattumaa.

  • Parempi elämänlaatu yhdellä päätöksellä?

    Onko mahdollista, että elämänlaatu paranee vain yhdellä päätöksellä? Kyllä on. Tämä on niin moneen kertaan todistettu, että tuntuu hassulta ettei useampi ihminen ole tehnyt tätä päätöstä omassa elämässään.

    Mistä siis on kyse? Kyse on kaikessa yksinkertaisuudessaan siitä, mitä sinä voit hallita – ja mitä et. Voit hallita omia ajatuksiasi, tekojasi, tunteitasi – itseäsi. Mitä et voi hallita on muut ihmiset. Et voi hallita toisen ajatuksia, tekoja tai edes tunteita. Toiset ihmiset saattavat satuttaa sinua, olla sinulle mukavia, puhua sinusta höpöhöpö juttuja tai käyttäytyä seurassasi kuin idiootit. Eikö olekin näin? Mieti hetki omaa elämääsi, ja varsinkin niitä ”vaikeita” ihmisiä siinä. Mieti hetkiä, jotka vietät heidän seurassaan tai asioita joita kuulet heidän sinusta sanoneen. Pulssi nousee, eikö? Ja totuus kuitenkin on, että sinä et voi heidän käytökselleen mitään. Miksi siis annat heidän vaikuttaa itseesi niin, että pulssisi nousee, että hermostut tai ärsyynnyt?

    Mitä jos tämän negatiivisen reaktion sijaan toteaisitkin – antaa olla. Toiset sanovat, tekevät, ovat mitä ovat ja sinä et voi siihen vaikuttaa. Miksi siis uhrata heille energiaasi? Helpotat omaa oloasi antamalla olla.

    Itse tein tämän päätöksen uupumuksen jälkimainingeissa, kun tutustuin itseeni, ja peilistä katsoi miellyttäjä. Eräänä päivänä kerta kaikkiaan vaan kyllästyin tuohon peilikuvaan, sillä olin löytänyt itseni pohjalta, vaikka olin koko elämäni pyrkinyt miellyttämään, olla enemmän, parempi kaikille muille. Vain löytääkseni  itseni yksin jääneenä. Miellyttämisen pohjalla oli vahva hylätyksi tulemisen pelko, ja yksinjäämisen pelko. Joten tein parhaani ”ansaitakseni” paikkani. Ja nyt, siitä huolimatta, nämä joiden eteen olin asioita tehnyt, joiden hyvinvoinnin olin laittanut omani eteen – loistivat poissaolollaan.

    Pelkoni toteutumisten myötä päätin, että en elä enää toisille, enkä varsinkaan toisten kautta. Päätin ANTAA OLLA. Päätin keskittyä asioihin joihin pystyn itse vaikuttamaan. Omaan hyvinvointiini, omaan uraani, omiin unelmiini, omaan elämääni! En jaksanut välittää enää toisten toiveista ja manipulointiyrityksistä tehdä jotain heidän hyväkseen (yleensä nämä olivat asioita, jotka nyt tunnistin asioiksi jotka eivät palvelleet omaa hyvinvointiani).

    Nyt tultiin siihen vaikeaan kohtaan tätä tarinaa. Kun olin päättänyt etten elä enää muiden ehdoilla, ne ihmiset jotka olivat tottuneet minusta hyötymään aloittivat oman itkupotkuraivarinsa. Kun en enää ollut käytettävissä heidän tavoitteisiinsa, sain kuulla olevani itsekäs, inhottava, kylmä ja vaikka mitä. Onneksi ymmärsin, että nämä reaktiot johtuivat siitä, että en enää ollutkaan se sama helppo joojoo-tyyppi kuin ennen, eikä suinkaan siitä, että olisin jollain tapaa huonompi tai vähemmän.

    Myönnän, että edelleen ikävät kommentit osuvat, mutta annan niiden olla, sillä tiedän ettei ne johdu minusta, vaan toisen pahasta olosta. Annan olla. En reagoi, en kosta, en ala väittelyyn, annan vain olla. Mitä tästä päätöksestä on sitten seurannut? Nämä känkkäränkät ovat hävinneet elämästäni – hurraa! Lisäksi, voin itse valtavan paljon paremmin kun elän itseni näköistä elämää enkä koe koko ajan tarvetta todistella olemassaoloni tarpeellisuutta. Olen edelleen avulias ja teen asioita muiden eteen, mutta en oman hyvinvointini kustannuksella.

    Miltä tämä ”anna olla” -ajatus kuulostaa sinun korviisi? Mikä sinusta olisi vaikeinta tämän päätöksen pitämisessä? Kysehän on vain uskomuksesta. Jos haluat tehdä tämän päätöksen itsesi vuoksi ja pitää siitä kiinni, se on sinulle mahdollista, todellakin on! Vaatii aikaa, että sinusta ennen hyötyneet tyypit pääsevät yli kiukkunsa. Osa heistä tulee ymmärtämään että ovat sinusta hyötyneet ja osa ajattelee sinun muuttuneen oudoksi. Hassu ajatus sinänsä, sillä sinähän alat vain elää todeksi TODELLISTA ITSEÄSI!

    Mulla on huomenna synttärit. Täytän 48 vuotta. Heräsin tähän ”anna olla” -ajatteluun noin viisi vuotta sitten, 43-vuotiaana. Nyt jos saisin pyytää jotain synttärilahjaksi vaikka 28 vuotta täyttävälle itselleni, pyytäisin tämän oivalluksen! Ja jos voisin, antaisin sen sulle synttärilahjaksi jo tänä vuonna. Sillä olet rakas ja tärkeä, ja ansaitset elää täysin omannäköistä elämääsi mieluiten ennemmin kuin myöhemmin.

    Jos kirjoitukseni resonoi, ole rohkeasti yhteydessä joko suoraan täällä tai instagramissa @rakkaudenaika

    Teen valmennuksia ja Reiki-hoitoja sekä kasvotusten Kangasalla, että etänä verkossa. Yhteydenottosi ei velvoita mihinkään, juttelen mieluusti tilanteestasi kanssasi, mietitään sitten yhdessä voisinko auttaa sinua jotenkin.

    Olet rakas ja tärkeä, olet täällä syystä sillä mikään ei ole sattumaa.

  • Isä lähti, ikävä jäi

    Kun olin 17-vuotias, kohtasin siihen astisen elämäni synkimmän päivän. Isäni kuoli yllättäen onnettomuudessa. Olin tuolloin kotona leipomassa nimipäiväkakkua, sillä elettiin nimipäivääni ja illalla oli tarkoitus kahvitella kakun kanssa. Kun äiti tuli kertomaan uutisen, kakku jäi tekemättä – elämä pysähtyi.

    Tuon päivän jälkeen elin vielä kauan siinä tunteessa, että iskä on läsnä. Kun itkin syvää suruani sydämeni pirstaleista käsin, tuntui kuin joku olisi silittänyt päätäni, ollut siinä vieressä. Kun palasin takaisin pelikentille, tuntui kuin joku olisi tsempannut joka suorituksessa mukana, auttanut jaksamaan ja palaamaan pikku hiljaa arkeen. Aina iltaisin kun ovi kävi, ensimmäinen ajatus oli ”iskä tuli” – kunnes muistin tilanteen.

    Vuodet vieri ja elämä jatkui. Olen koko aikuiselämäni ajan suurten päätösten edessä miettinyt ”mitäköhän iskä ois ollut tästä mieltä?” Välillä tuntui aivan kuin hän olisi vastannut päässäni jollain hauskalla kommentilla ja nauranut päälle. Sillä omalla tavallaan. Nuo hetket sai mut aina hymyilemään. En kuitenkaan ajatellut niistä sen enempää, ne oli hetkiä muiden hetkien joukossa.

    Aloin ensimmäisen kerran miettiä meediolle menoa varmaan noin kymmenen vuotta sitten. Halusin kuulla iskästä, varmistaa, että kaikki on hyvin. Googlettelin silloin meedioita mutta ajatus kuivui kokoon. Noin kuukausi sitten asia tuotiin eteeni uudemman kerran – vähän yllättäen. Olen nimittäin harjoitellut kanavointia ja automaatiokirjoittamista jo pidemmän aikaa, ja netissä ”vahingossa” törmäsin Marjaana Kaakisen haastatteluun. Hän kertoi omia kokemuksiaan automaatiokirjottamisesta ja henkisestä polustaan, ja kertoi että myös kouluttaa automaattikirjoitusta. Niinpä otin yhteyttä ja sovimme koulutuksesta. Yllätyksekseni hän kertoi, että tähän pakettiin kuuluu myös meedioistunto. Tiesin tuossa hetkessä heti, että tämä on yläkerrassa järjestetty juttu, nyt on aika kypsä iskän kohtaamiseen.

    Kurssi oli oikein hyvä, sain kirjoittaa paljon ja hyviä vinkkejä jatkoon. Kurssi oli myös jo kerran hautautuneen kirjaprojektin herättelyä, mutta se on aivan toisen blogin tarina se.

    Lopulta koitti kurssin viimeinen kerta ja meedioistunto. Oli hämmentävää, miten hyvin iskän henki tuli läpi Marjaanan puheesta. Miten Marjaana kertoi iskällä olleen hyvä huumori, ja miten hän ei todellakaan uskonut mihinkään henkisiin asioihin. Hän uskoi aina, että elämä päättyy kuolemaan. Sen minäkin tiesin iskästä! Voi miten iloinen hän onkaan nyt, elämän jatkuessa valossa, kaikkien rakkaiden kanssa!

    Marjaana myös vahvisti sen, että iskä on ollut kanssani noina hetkinä, kun olen hänet tuntenut. Jälleen kerran sain vahvistusta sille, että emme ole ikinä yksin! Meillä on paljon valon auttajia ympärillämme koko ajan vaikka fyysiset aistimme eivät sitä pysty järjellemme todistamaankaan. Tärkeää on myös muistaa, että sinua halutaan auttaa, mutta koska ihmisen oma tahto on vahvempi kuin mikään muu, emme saa apua ellemme PYYDÄ sitä! Tämän olen itsekin vasta viime vuosina ymmärtänyt. Ja ilokseni huomannut sen olevan totta. Saan apua aina kun sitä muistan pyytää. Helpottaa kummasti elämää. Ja kun apua saa, on myös tärkeää muistaa kiittää. Kiitollisuuden taajuus tuo lisää hyviä asioita elämääni.

    Itku tuli meedioistunnossa viimeistään siinä kohtaa, kun Marjaana sanoi iskän todenneen että ”Inga on iskän tyttö. Ja tulee aina olemaan. Olen hänestä valtavan ylpeä ja rakastan paljon. Harmittaa etten sanonut sitä enemmän eläessä.” Niin, iskä oli perinteinen suomalainen mies. Rakkaudesta ei paljon puheltu, mutta kyllä mä tiesin. Tuntui valtavan hyvältä myös kuulla se.

    Meedioistunnoista on ihmisillä paljon mielipiteitä. Toiset on puolesta ja toiset vastaan. Itse en ole asian suhteen mitenkään intohimoinen, mutta itse koen saaneeni vahvistusta sille, että iskä elää edelleen valossa ja siellä on kaikki hyvin. Lisäksi omat intuitiiviset tuntemukset saivat vahvistuksen, sekin oli kiva. Ja parasta oli kuulla, että iskä rakastaa ja on musta ylpeä. Tuon lauseen olisi pikku-Inga halunnut kuulla niin monta kertaa elämänsä aikana. Koskaan ei ole liian myöhäistä, kiitos.

    Kaikkinensa, koen että ikävä muuttui kiitollisuudeksi, ja tieto siitä että iskä on apunani aina kun häntä tarvitsen, lämmittää sydäntä. Pitää vaan muistaa pyytää apua! Onko sulla kokemuksia meedioista, tai kokemuksia edesmenneen energian tuntemisesta arjessasi? Mieluusti kuulisin kaikista kokemuksista, kirjoita rohkeasti kommentteihin tai laita viestiä instagramiin!

    Toivon sulle aurinkoa, valoa ja iloa kevääseen!

    Love wins, always.

    Jos kirjoitukseni resonoi, ole rohkeasti yhteydessä joko suoraan täällä tai instagramissa @rakkaudenaika

    Teen valmennuksia ja Reiki-hoitoja sekä kasvotusten Kangasalla, että etänä verkossa. Yhteydenottosi ei velvoita mihinkään, juttelen mieluusti tilanteestasi kanssasi, mietitään sitten yhdessä voisinko olla jotenkin avuksi.

    Olet rakas ja tärkeä, olet täällä syystä sillä mikään ei ole sattumaa.

  • Tällainen on täydellinen Palauttava Ilta

    Saavun tapahtumapaikalle, Kangasalan Tapahtumakartanolle hyvissä ajoin ennen Palauttavan Illan alkua. Valmistelemme salia rauhallisessa, kevyessä ilmapiirissä. Olemme molemmat Susannan kanssa innostuneita tulevasta tapahtumasta, sillä tiedämme, että meidät on tuotu yhteen tätä järjestämään syystä. Tälle on tilausta. Kun loimme tapahtuman sisällön ja avasimme ilmoittautumisen, meni vain muutama päivä ja se oli täynnä. Jonoakin ehti kertyä ennen tätä iltaa. Kaikki tämä vahvistaa luottamustamme siihen, että tämä tapahtuma on osa suurempaa suunnitelmaa. Me toimimme vain kanavana sen toteutumiseen.

    Himmeät valot, hiljainen rauhallinen musiikki, teetä ja suklaata sekä pari pakkaa nosteltavia kortteja. Tunnelma on luotu valmiiksi ihania osallistujiamme varten. Susanna lähtee alakertaan odottelemaan heitä saapuvaksi, itse hiljennyn hetkeksi aistimaan tilaa. Pyydän, että enkelit ovat läsnä tässä Palauttavassa Illassa tuomassa osallistujille juuri sitä lohtua, rakkautta ja valoa mitä kukakin kaipaa. Samalla valmistaudun Reiki-hoitojen antamiseen avaten kanavaani, pyytäen valon väen avukseni.

    Tilassa on harras ja rauhallinen tunnelma kun ensimmäiset osallistujat saapuvat paikalle. Tunnen arjen kiireen pölähtävän ovesta sisään, mutta hyvin nopeasti tilan tunnelma ottaa valtaansa ja matoilla pötköttää rauhallisia, suklaasta ja teestä nauttivia ihmisiä. Työviikko on takana, nyt saa laskeutua viikonloppuun.

    Jo ensi esittelyistä asti tunnen vahvasti, että läsnä on meidän lisäksemme valtavasti rakkautta ja lempeyttä valon väen muodossa. Kiitän heitä, että he ovat saapuneet, ja olen kiitollinen myös osallistujiemme puolesta, heillä on edessään ihana parituntinen.

    Palauttava Ilta koostuu kolmesta elementistä, äänimaljat, yin-jooga ja Reiki-hoito. Susannan ohjatessa joogaa ja soitellessa äänimaljoja, minä kierrän hoitamassa osallistujia. Hoito tuo mukanaan paljon erilaisia tuntemuksia. Kylmiä väreitä, kyyneleitä, painavuuden tunnetta joka helpottaa hoidon myötä, keveyttä kuin keijun valo….wau. Olen todella vaikuttunut tästä kolmen combosta!

    Aikamme yhdessä hurahtaa ohi nopeasti. Laskeuduimme matolle yksilöinä, heräilemme ryhmänä. Palauttava Ilta on selvästi tehnyt tehtävänsä, sillä osallistujilla kestää melko kauan heräillä horroksestaan. Tämän jälkeen, pikku hiljaa heräilee jälleen puheensorina, joka täyttää huoneen. Kenelläkään ei tunnu olevan kiire lähteä. Keskustelemme tuntemuksista, äänimaljoista, kyselemme miltä tämä combo osallistujistamme tuntui. Palaute on sydäntä lämmittävää. Kuten me arvelimme – tämä toimii, ja mikä tärkeintä, osallistujat kokevat saaneensa illasta palautumista ja lepoa.

    Kun viimeinenkin osallistuja on lähtenyt, juttelemme Susannan kanssa vielä hetken samalla kun siivoilemme paikkoja. Päällimmäinen tunne on kiitollisuus. Jotain on tehty oikein kun saamme tällä tavalla auttaa ihmisiä. Kotiin päästessäni olen aivan puhki. Väsymys ohjaa sänkyyn melko nopeasti ja nukun syvempään ja pidempään kuin pitkään, pitkään aikaan.

    Vielä herätessänikin mietin, miten erityinen ilta meillä eilen oli. Ja miten antamisen ja saamisen energia todellakin on sama! Annoin Reiki-hoitoja, ja samalla sain itse valoa, universumin rakkauden energiaa, ja ennen kaikkea – täyttymyksen tunnetta siitä, että sain kunnian olla avuksi toiselle ihmiselle. Se on edelleen parasta. Jälleen kerran lähetän toiveen universumille ”voi kun saisin tehdä tätä enemmän!”.

    Palauttava Ilta oli nimensä veroinen ja uskon, että niitä järjestetään jatkossakin. Tervetuloa mukaan jos äänimaljojen, yin-joogan ja Reiki-hoidon maaginen combo kiinnostelee.

    Love wins, always.

    Inga

    Jos kirjoitukseni resonoi, ole rohkeasti yhteydessä joko suoraan täällä tai instagramissa @rakkaudenaika

    Teen valmennuksia ja Reiki-hoitoja sekä kasvotusten Kangasalla, että etänä verkossa. Yhteydenottosi ei velvoita mihinkään, juttelen mieluusti tilanteestasi kanssasi, mietitään sitten yhdessä voisinko auttaa sinua jotenkin.

    Olet rakas ja tärkeä, olet täällä syystä sillä mikään ei ole sattumaa.

  • Nämä lait määrittävät hyvinvointiasi

    Elämässämme on joitain kirjoittamattomia lakeja joiden mukaan tämä maailma toimii. Yksi niistä on, että vastaanottamisen ja antamisen energia on sama. Arki on meille monelle antamista. Annetaan aikaamme ja apuamme perheelle, ystäville, työnantajalle, naapureille – tehdään asioita toisten eteen. Usein arjen kiireessä tämä joka suuntaan repeäminen aiheuttaa väsymystä, jopa riittämättömyyden tunnetta. Silloin olisi hyvä muistaa, että vastaanottamisen energia on sama kuin antamisen. Oletko muistanut vastaanottaa yhtä paljon kuin olet antanut? Rehellisesti? Mieti hetki vaikka viimeistä viikkoa. Miten paljon olet antanut – ja vastaanottanut? Onko tämä suhde tasapainossa?

    Sinä ansaitset kaiken hyvän. Kun sinulle annetaan, ota kiitollisena vastaan tuo ele. Jos tuntuu vaikealta, mieti asiaa toisinpäin. Miltä susta tuntuisi, jos haluaisit auttaa ystävääsi, ja hän kieltäytyisi ottamasta apuasi vastaan? Hän antaa rakkaudesta, aivan kuten sinäkin teet. Suo hänelle se ilo. Silloin hyvä fiilis on sekä antajalla että vastaanottajalla!

    Toinen laki josta usein muistutan on ”sen saat mitä annat”. Tämän lain kanssa olen joutunut todella tekemään töitä, sillä välillä se tuntuu niin epäreilulta. Anna kun selitän miksi. Elämässäni on ollut joitain ihmisiä, jotka ovat tietoisesti satuttaneet minua joko vallanhimossaan tai muuten omaa etua tavoitellessaan. Kun minua on loukattu, katkeruus nostaa helposti päätään. Tässä kohtaa olen joutunut tekemään itseni kanssa töitä, sillä olen ymmärtänyt sen, että tämä minua loukannut ihminen tulee vastaamaan teoistaan ennemmin tai myöhemmin – hän saa sen mitä on antanut ja häntä tulee sattumaan yhtä paljon kuin hän on minua satuttanut. Tämän kun ymmärtää, on helpompi antaa loukkaus anteeksi. Ei välttämättä helppoa, mutta helpompaa. Ymmärrys siitä, että anteeksianto keventää omaa olotilaa – on kaiken avain. Rakasta itseäsi niin paljon, että annat toiselle anteeksi.

    Saatat ajatella että ”helppohan sun on puhua, et ole ollut tässä mun tilanteessa”. En olekaan, mutta olen ollut omassa tilanteessani, jossa katkeruus, viha, kiukku ja halu maksaa potut pottuina on ollut vahvasti päällä. En todellakaan sano, että tuosta tilanteessa on helppo shiftata oma näkemys anteeksiantoon ja luottamukseen siihen, että sen saat mitä annat. Pahimman loukkauksen jälkeen muistan tehneeni työtä itseni kanssa kuukausia, joka päivä. Monta kertaa pysäytin itseni juuri ennen kuin annoin katkeruudelle ja vihalle vallan toimia. Ja onneksi niin tein, sillä kosto ei olisi johtanut mihinkään muuhun kuin lisääntyvään pahaan oloon – sekä toisella että myös itselläni.

    Anteeksianto ja näihin lakeihin luottaminen on opittava taito. Omien ajatusten ja tunteiden tunnistaminen ja shiftaaminen vaatii jokapäiväistä työtä. Mutta luota muhun rakas lukija, se työ kannattaa tehdä. Tulet näkemään elämän jatkossa eri silmin, eikä pienet vastoinkäymiset enää vaikuta sinuun millään tavalla. Elät rakkaudessa, et pelossa ja otat vastaan elämän niin kuin se sinulle annetaan. Luota universumiin, se on aina sinun puolellasi haluten sinulle vain parasta! Meitä ei ole luotu tänne kärsimään vaan nauttimaan – anna itsellesi mahdollisuus nähdä elämäsi valon läpi. Tänään on harmaata, mutta pilvien takana paistaa tänäänkin auringon kirkas ja lämmin valo. Samoin sinunkin sisälläsi on kirkas ja lämmittävä valo, anna sen loistaa.

    Toivon sulle lempeyttä alkavaan viikkoon, muista kohdella muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan.

    Love wins, always.

    Jos kirjoitukseni resonoi, ole rohkeasti yhteydessä joko suoraan täällä tai instagramissa @rakkaudenaika

    Teen valmennuksia ja Reiki-hoitoja sekä kasvotusten Kangasalla, että etänä verkossa. Yhteydenottosi ei velvoita mihinkään, juttelen mieluusti tilanteestasi kanssasi, mietitään sitten yhdessä voisinko auttaa sinua jotenkin.

    Olet rakas ja tärkeä, olet täällä syystä sillä mikään ei ole sattumaa.

  • On vain yksi asia jota VIHAAN

    Viime päivät ovat olleet raskaita. Olen joutunut taas kerran kohtaamaan elämän raadollisen faktan – läheiseni viedään minulta pois yksi kerrallaan. Olen elämäni aikana menettänyt isäni, hänen kaikki veljensä, äidin sisaruksia, kaikki isovanhemmat ja omia ystäviäni useita. Olen nähnyt monta kertaa enemmän hautajaisia kuin ristiäisiä. Aina kuitenkin surusta on selvitty ja jatkettu eteenpäin.

    Tällä kertaa ottaa kuitenkin todella koville. Kuolema ei ole vielä koputellut ovelle, mutta lähellä ollaan. Kyse on äidistäni. Hän on sairastanut nyt 11 vuotta Alzheimeria, tuota viheliäistä sairautta joka vie hetki hetkeltä läheisen pois tästä tietoisuudesta. Olen pyrkinyt suhtautumaan sairauteen neutraalisti tutkimalla faktoja, lukemalla paljon sekä lääketieteellistä että kokemusasiantuntija tekstejä.

    Alkuun pärjäsinkin ihan hyvin. Sairaus oli siinä ja sen kanssa oli elettävä. Huomasin miten äidin kunto heikkeni ja viimeiset vuodet ovat olleet keskustelussa samojen asioiden toistoa, sekä muita oireita jotka johtivat lopulta äidin siirron omasta kodista perhekotiin. Olen kiitollinen, että äiti pääsi perhekotiin. Siellä hänestä pidetään varmasti hyvää huolta, ja paikka oli hänelle jo ennestään tuttu lähijaksoilta.

    Tällä viikolla äiti täytti 79 vuotta. Kävin viemässä hänelle kukkia ja juttelemassa kuulumiset. Kun tulin paikalle, perhekodin oma väki otti minut lämpimästi vastaan ja toivotti tervetulleeksi, samalla vähän varoitellen, että äidin kunto on mennyt tosi paljon huonompaan. Ensisilmäykseltä äiti näytti keinutuolissa samalta kuin ennenkin, mutta kun katsoin häntä silmiin, en nähnyt ketään. Kuin harmaa sumu olisi katsonut minua takaisin.

    Jutellessa äiti toisteli samoja asioita, kuten ennenkin, tällä kertaa uutena kysymyksenä oli ”onko mulla vielä pitkä aika työelämässä?”. Ja joka kerta kun vastasin että hän ei ole enää työelämässä vaan eläkkeellä, yllätys oli yhtä suuri. Oli myös kivuliasta kuulla äidin kysymykset ”onko mulla lapsia?”, tai ”elääkö mun lapset vielä?”. Sanomattakin on selvää, että äidillä ei ollut hajuakaan kuka minä olen.

    Alzheimerista sanotaan, että se on läheisten sairaus. Me joudumme katsomaan vierestä kun rakas ihminen surkastuu pois sekä psyykkisesti että fyysisesti. Joudumme katsomaan silmiin jotka eivät meitä enää tunnista, silmiin joista näkyy pelko – aivan kuin pieni lapsi pelkää ja kysyy katsellaan ”olenko minä turvassa?”. Ei auta vaikka kuinka rauhoittelet ja kerrot että kaikki on hyvin, susta pidetään täällä hyvää huolta, se pelko ei häviä katseesta.

    Otan kiinni kädestä, äiti kysyy ”oletko täällä töissä?”. Nieleskellen vastaan ”en ole, oon sun tytär, Inga”. Siinä hetkessä tieto ilahduttaa, alle puolen minuutin tuo tieto on jo unohdettu.

    Sain tällä viikolla eräässä työpalaverissa kuulla, että Alzheimeria sairastavien ihmisten määrä tulee Suomessa nousemaan satoihin tuhansiin lähivuosina. Jokainen sairastuva ihminen on perheelle tragedia. En haluaisi tätä kokemusta kenellekään, niin raastavaa tämä pikku hiljaa toisen menettäminen on. Olen päättänyt, että jos omalle kohdalleni diagnoosi tulee, en jää odottelemaan loppua. En missään tapauksessa halua, että lähimmäiseni joutuvat käymään läpi tämän saman polun millä itse nyt olen! Vihaan Alzheimeria! Vihaan sitä, miten se näännyttää ihmisen ja tuottaa tuskaa lähimmille!

    Kiukku, suru, ahdistus ja pelko omasta tulevaisuudesta ovat maalanneet viime päivinä arkeani. Itku on ollut herkässä. Nytkin kyyneleet valuu tätä kirjoittaessa. Annan niiden tulla, jospa niiden mukana nämä paskat fiilikset jättäisivät minut rauhaan. En voi tehdä asialle mitään. Äiti kuihtuu päivä päivältä pois. Se on fakta.

    Nyt kysytään omaa sisäistä voimaani, omaa valoani, rakkautta joka voittaa kaiken pahan. Jostain se on taas kaivettava pimeyden keskeltä esiin. Olen viime päivät lillunut kuin lehti järven pinnalla. Ilman päämäärää, ilman merkitystä, ilman uskoa. Ei tunnu hyvältä. Tänään aion nauttia auringosta, visualisoida kehooni valoa ja keveyttä. En suostu jäämään pimeyteen vaeltamaan.

    Jos sinulla on elämässäsi läheinen, joka sairastaa Alzheimeria tai muuta vastaavaa kuolemaan johtavaa sairautta, toivon sinulle valoa ja rakkautta. Toivon, että näet elämässäsi olevan hyvän, ne arjen pienet asiat. Tiedän miltä susta tuntuu. Älä luovuta. Vaikka rakkaasi viedään pois, sinun elämäsi on arvokas ja ansaitset kaiken hyvän ja rakkauden.

    Love wins, always.

    Jos kirjoitukseni resonoi, ole rohkeasti yhteydessä joko suoraan täällä tai instagramissa @rakkaudenaika

    Teen valmennuksia ja Reiki-hoitoja sekä kasvotusten Kangasalla, että etänä verkossa. Yhteydenottosi ei velvoita mihinkään, juttelen mieluusti tilanteestasi kanssasi, mietitään sitten yhdessä, voisinko auttaa sinua jotenkin.

  • LUOTTAMUS

    ”Niin mitä se teki?!”, ”En olisi ikinä uskonut siitä…”, ”Miten voi pettää toisen luottamuksen noin?!” – Lausahduksia joita kuulee tasaisin väliajoin kun kauhistellaan miten joku ihminen on pettänyt toisen luottamuksen. Yleensä kun tällaisen lausahduksen sanoo, samalla oma mieli skannaa valtavalla nopeudella oman elämän – voisiko mullekin käydä noin? Skannauksen lopputulos on joko helpottunut tai huolestusta herättävä. Ihminen on sosiaalinen eläin, siksi peilaamme aina itseämme toisiin. Toisten elämiin, toisten tapoihin toimia, toisten elämien vastoinkäymisiin ja iloihin. Ja halusimme tai emme, ne vaikuttavat meihinkin.

    Ihminen tulee tähän elämään sielunsuunnitelman kanssa. Se suunnitelma saattaa pitää sisällään oppiläksyn yksin pärjäämisestä, petetyksi tulemisen käsittelystä, tai oman arvon löytämisestä päästäessään muista irti. Itselleni osui tämä viimeisin. Olen vasta viime vuosina ymmärtänyt, että elin ensimmäiset vuosikymmeneni täysin toisten kautta. Miellytin, pyrin olemaan aina parempi jotta kelpasin, toisilta saatu rakkaus validoi olemassaoloni. Näin jälkeenpäin ajateltuna vuosikymmenet olivat raskaita, sillä keskittyessäni muiden palveluun ja miellyttämiseen, unohdin itseni. Voin huonosti, hain koko ajan itsestäni parannettavaa, ja itkin katkeraa itkua kun en kelvannutkaan.

    Luottamus on ollut matkallani myös iso teema. Kun olen ensin elänyt muiden kautta, antanut kaikkeni jotta muilla olisi helpompaa ja parempi olla seurassani, sekä luottanut täysin siihen että kun toimin näin, riitän. Ja sitten tulee pommi. Luottamus petetään, jäänkin yksin. En ollutkaan riittävä – niille muille. Mieleeni ei tullut tuolloin ollenkaan ajatus, että mitä jos eläisinkin itseni kautta, jolloin voisin luottaa itseeni ja universumiin – tahoihin jotka haluavat vain parastani. Puhtaasta rakkaudesta. Monta kertaa olen elämäni aikana luottanut – ja pettynyt. Vasta nyt ymmärrän, että nämä pettymykset eivät ole minun tekemisteni summa, vaan sen toisen ihmisen sielunsuunnitelman summa. Collateral damage – sanotaan. Sitä olin monesti, kunnes heräsin.

    Sen ymmärtäminen, että minulle on nämä oppiläksyt tulleet eteen samoina, erinäköisissä paketeissa useaan kertaan – sai myös oppimaan kyseiset läksyt. Kukaan toinen ihminen ei voi koskaan olla absoluuttisen luottamuksen arvoinen, sillä hän on ihminen! Tämän ymmärtäminen pelästytti, kunnes oivalsin toisen asian. MINÄ ITSE olen absoluuttisen luottamuksen arvoinen! Siitä hetkestä lähdin rakentamaan elämääni niin, että vaikka mitä tapahtuisi, en putoa pohjalle. Olen aina itseni turvana, ja voin luottaa myös universumin ehdottomaan rakkauteen joka ohjaa elämäni juuri oikeaan suuntaan oikealla hetkellä. Tämän oivalluksen jälkeen elämäni on tuntunut huomattavasti kevyemmältä, sillä tiedän että pärjään, voin hyvin, vaikka eteen tulisi mitä. Olen elänyt läpi tiukkoja aikoja yksin, rakentanut itseäni uudelleen samalla miettien mistä tämän päivän ruoka. Mutta olen selvinnyt, sillä olen luottanut siihen että selviän. Yhdessä universumin kaikkivoipaisuuden kanssa täältä noustaan vielä! Ja niin noustiin.

    Totta kai elämässäni on edelleen ihmisiä jotka ovat minulle rakkaita ja läheisiä. Luottamus heihinkin on vahvaa, mutta samalla tiedostan ettei se voi olla absoluuttista. Vain itseeni ja universumiin voin luottaa täysin. Tiedän, että vaikka toinen ihminen pettäisi luottamukseni, minun elämäni jatkuu. Se muuttuu totta kai, alkuun muutos saattaa tuntua isolta ja hämmentävältä, mutta asioilla on tapana järjestyä ja huomaan jossain kohtaa, että asiat ovat menneet juuri niin kuin on pitänytkin.

    Jos elät elämääsi sieltä käsin mistä minä elin vuosikausia, suosittelen vahvasti tutustumaan omaan sisimpään, siihen yhteen ihmiseen ja sieluun johon voit luottaa koko täällä maan päällä olosi ajan. Mitä hän haluaa? Mistä hän saa iloa? Mikä saa hänet myhäilemään ja nauramaan ääneen? Tutustu häneen, ja opi luottamaan. Sä pärjäät kyllä. Vaikka tekisit elämässäsi isoja, muiden mielestä kauhistuttavia muutoksia (kauhistuttavia, sillä he peilaavat sun tekemiä muutoksia omaan elämäänsä ja pelästyvät huomattuaan että HEILLE se muutos olisi kauhistuttava), elämä kantaa.

    Jos luotat itseesi ja luotat universumiin, jos teet joka päivä pieniä asioita sen eteen, että elämäsi olisi sulle parempi näiden muutosten jälkeen – on universumin laki, että elämäsi muuttuu paremmaksi. Sillä sä luot elämääsi koko ajan, joka hetki, kaikilla niillä kymmenillä tuhansilla ajatuksilla päässäsi päivittäin. Se mihin keskityt, lisääntyy. Se mihin suuntaat energiasi saa voimaa. Ja kun muutoksia parempaan alkaa näkyä, saat siitä motivaatiota jatkaa työtä itsesi kanssa. Siirryt negatiivisesta juoksupyörästä positiiviseen, ja jumaliudi kuule – se vasta onkin mahtava trippi!!

    Keneen sä luotat absoluuttisesti? Kenen varaan sä rakennat elämäsi? Millaisia tuntemuksia kehossa herättää ajatus luottamuksen menettämisestä? Fiilistele vähän, keho on viisas, se kertoo kyllä.

    Sä olet kaiken hyvän arvoinen ja ansaitset saada tällä pallukalla ollessasi kaiken ilon, onnen ja vaurauden mitä haluat. Luota itseesi, sä pystyt siihen.

    Love wins, always.

    Jos kirjoitukseni resonoi, ole rohkeasti yhteydessä joko suoraan täällä tai instagramissa @rakkaudenaika

    Teen valmennuksia ja Reiki-hoitoja sekä kasvotusten Kangasalla, että etänä verkossa. Yhteydenottosi ei velvoita mihinkään, juttelen mieluusti tilanteestasi kanssasi, mietitään sitten yhdessä, voisinko auttaa sinua jotenkin.

    Olet rakas ja tärkeä, olet täällä syystä sillä mikään ei ole sattumaa.